Saldomuistutus

Elisa Saldomuistutuksen käyttöönoton yhteydessä valitset 1-2 saldorajaa, joiden täyttymisestä haluat tekstiviestimuistutuksen. Rajat voit valita 10 eurosta alkaen 10 euron välein. Muistutustekstiviestit lähetetään automaattisesti rajojen täytyttyä. Tekstiviestin saat myös silloin, kun liittymän laskutuskausi on vaihtunut ja saldon seuraaminen alkaa alusta.

Elisa Saldomuistutus ei ole reaaliaikainen palvelu, vaan saldomuistutusviestit lähtevät aina viiveellä. Viestistä näet ajanjakson, jolta saldoa on kertynyt. Muistutusviestit eivät ota huomioon liittymän mahdollista puheaikaetua eivätkä laskulle tulevia liittymän ja palveluiden avaus-, muutos tai perusmaksuja.

Elisa Saldomuistutuksen muistutusviestit saat halutessasi kahteen Elisan Matkapuhelinliittymään. Esimerkiksi äiti voi saada lapsen liittymän käytöstä muistutusviestit omaan liittymäänsä. Suomen lisäksi muistutusviestit voidaan lähettää ruotsiksi ja englanniksi.

Elisa Saldomuistutuksen kytkemisestä ilmoitetaan tekstiviestivahvistuksella. Samassa liittymässä ei voi olla yhtä aikaa sekä Elisa Saldomuistutusta että Elisa Saldorajoitusta. Elisa Saldomuistutus ei rajoita mitenkään puhelimen käyttöä.

 Lisätietoja palvelusta ja hinnoittelusta.