Riskien hallinta ja valvonta
TakaisinElisan taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien tavoitteena on varmistaa että yhtiön tilinpäätöksen ja taloudellisen raportoinnin luotettavuudesta on kohtuullinen varmuus ja että näissä noudatetaan lakia ja säädöksiä sekä yleisesti hyväksyttyjä kirjanpitoperiaatteita ja muita julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia määräyksiä. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta on rakennettu sisään yhtiön toimintaan ja prosesseihin. Elisan sisäistä valvontaa voidaan kuvata kansainvälisen COSO- viitekehyksen avulla.
Valvontaympäristö
Elisan valvontaympäristö perustuu yhtiön arvoihin, tavoitteelliseen johtamiseen sekä kuvattuihin ja valvottuihin prosesseihin, käytäntöihin, politiikkoihin ja ohjeistuksiin. Vastuu taloudellisen raportoinnin sisäisestä valvonnasta on kohdistettu Elisan taloustoiminnolle.
Vuosittaiset liiketoiminta- ja strategiasuunnitteluprosessit ja tavoitteiden asettaminen sekä rullaava kuukausittainen talousennuste ovat keskeinen osa liiketoiminnan johtamista ja suorituskyvyn hallintaa Elisassa. Taloudellisia toteumia arvioidaan suhteessa sekä ennusteeseen, vuosisuunnitelmaan, edelliseen vuoteen että strategiseen suunnitelmaan.
Tavoitteet asetetaan Elisa-konsernille sekä yksiköille ja johdetaan henkilötasolle tuloskortti- ja tulospalkkiojärjestelmän kautta kahdesti vuodessa käytävissä kehityskeskusteluissa. Tavoite- ja kehityskeskusteluissa sovitaan tavoitteista ja arvioidaan tuloksia ja toimintaa eritoten arvojen kautta.
Riskien arviointi
Riskien arviointi on integroitu osa Elisan suunnitteluprosessia. Riskien arvioinnissa pyritään tunnistamaan ja analysoimaan määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisen vaarantavat riskit sekä tunnistamaan toimenpiteet riskien vähentämiseksi.
Merkittävimmät taloudellisen raportoinnin oikeellisuutta koskevat riskit on tunnistettu prosessikohtaisessa riskianalyysissä. Riskien arviointi kattaa väärinkäytöksiin ja näiden kautta syntyneisiin taloudellisiin menetyksiin sekä muiden yhtiön varojen väärinkäyttöön liittyvät riskit.
Kontrollit
Kontrollitoimenpiteet koostuvat prosesseihin rakennetuista automaattisista ja manuaalisista täsmäytyksistä, kontrolleista ja ohjeista, joilla pyritään varmistamaan taloudellisen raportoinnin oikeellisuus sekä hallitsemaan sen riskejä. Raportoinnin kontrollimekanismien prosessit on dokumentoitu. Keskeisiä kontrollimekanismeja ovat lisäksi tietojärjestelmien käyttöoikeuksien hallinta, toimintavaltuutukset sekä tietojärjestelmämuutosten hallittu ja testattu toteuttaminen.
Liiketoimintojen talouskehitystä seurataan jatkuvasti yksiköittäin. Talousjohto käsittelee kokouksissaan poikkeukselliset erät ja kirjaukset sekä tarkastelee kuukausittain rullaavasti laadittujen ennusteiden muutosten taustalla oleva syyt ja perusteet.
Valvonta
Hallituksen tarkastusvaliokunta valvoo, että yhtiön kirjanpito ja taloushallinto, sisäinen tarkastus ja tilintarkastus sekä riskienhallinta on asianmukaisesti järjestetty. Yhtiön hallitus tarkastaa ja hyväksyy osavuosikatsaus- ja tilinpäätöstiedotteet säännöllisissä kokouksissa ennen niiden julkaisemista. Elisan hallitus ja johtoryhmä seuraavat konsernin ja liiketoimintojen tuloksia sekä tavoitteiden saavuttamista kuukausittain. Elisan taloustoiminto arvioi itse jatkuvasti kontrollien toimivuutta ja riittävyyttä. Lisäksi Elisan sisäinen tarkastus valvoo taloudellisen raportoinnin luotettavuutta vuosittaisen tarkastussuunnitelmansa puitteissa.
Riskienhallinta
Riskienhallinta on osa Elisan sisäistä valvontajärjestelmää. Sen avulla pyritään varmistamaan, että yhtiön liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan, niihin vaikutetaan ja niitä seurataan. Yhtiö jakaa liiketoimintaan vaikuttavat riskinsä strategisiin, operatiivisiin, vahinko- ja rahoitusriskeihin.
Strategiset ja operatiiviset riskit:
Televiestintäala on erityisen kilpailtu Elisan päämarkkina-alueilla, mikä voi vaikuttaa Elisan liiketoimintaan. Televiestintä on voimakkaasti säännelty ala. Elisaa ja sen liiketoimintaa valvovat ja sääntelevät useat viranomaistahot. Sääntely vaikuttaa myös joidenkin Elisan tuotteiden ja palvelujen hintoihin.
Televiestintäteknologian nopea kehitys voi vaikuttaa merkittävästi Elisan liiketoimintaan.
Suomi on Elisan päämarkkina-alue. Suomessa liittymien määrän kasvu on rajallista, koska matkapuhelinten määrä asukasta kohden on jo maailman suurimpia. Lisäksi Elisan kiinteän verkon puhelinliikenteen volyymi on vähentynyt viime vuosina. Nämä tekijät voivat rajoittaa kasvumahdollisuuksia.
Vahinkoriskit:
Yhtiön toiminta on olennaisilta osin katettu vakuutuksin onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen ja keskeytymisten varalta. Vahinkoriskeihin sisältyvät myös oikeudenkäynnit ja kanteet.
Rahoitusriskit:
Korkoriskin hallitsemiseksi konsernin lainat ja sijoitukset on hajautettu kiinteä- ja vaihtuvakorkoisiin instrumentteihin. Korkoriskin hallitsemiseksi voidaan käyttää korkojohdannaisia.
Elisa-konsernin toiminnot ja kassavirrat ovat valtaosin euromääräisiä, joten valuuttariski on vähäinen.
Likviditeettiriskien hallinnan tavoitteena on varmentaa konsernin rahoitus kaikissa tilanteissa. Elisalla on käteisvaroja, komittoituja luottojärjestelyjä ja jatkuva kassavirta, jotka riittävät kattamaan ennakoitavissa olevat rahoitustarpeet.
Likvidien varojen sijoitukset tehdään vahvistettujen limiittien rajoissa kohteisiin, joiden luottokelpoisuus on hyvä. Laajan asiakaskannan ansiosta myyntisaamisten luottoriskikeskittymät ovat vähäisiä.
Elisan vakuutettavissa olevat riskit tunnistetaan ja niiden vakuuttaminen hoidetaan vakuutuksin. Yhtiö käyttää vakuutettavan riskin määrää ja todennäköisyyttä selvitettäessä ulkopuolista vakuutusmeklaria.
Rahoitusriskien hallinta on selostettu yksityiskohtaisesti vuoden 2010 vuosikertomuksen liitetiedossa 34.
Sisäinen tarkastus
Sisäisen tarkastuksen yksikön tarkoituksena on auttaa organisaatiota sen tavoitteiden saavuttamisessa arvioimalla ja tutkimalla sen toimintoja sekä valvomalla yhtiön ohjeistuksen noudattamista. Tätä varten sisäinen tarkastus tuottaa analyysejä, arvioita, suosituksia ja informaatiota yhtiön ylimmän johdon käyttöön. Arvioinneista raportoidaan niiden valmistuttua toimitusjohtajalle ja arviointikohteen johdolle sekä tarvittaessa tarkastusvaliokunnalle. Sisäisessä tarkastustoiminnassa tukeudutaan kansainvälisiin standardeihin (IIA).
Sisäinen tarkastus on muusta organisaatiosta riippumaton toiminto. Tarkastuksen lähtökohta on ensisijaisesti liikkeenjohdollinen, ja työtä koordinoidaan yhteistyössä tilintarkastuksen kanssa. Vuotuinen tarkastussuunnitelma ja tarkastuskertomus esitellään hallituksen tarkastusvaliokunnalle. Sisäinen tarkastus suorittaa hallituksen ja Elisan johtoryhmän pyynnöstä tarkastuksia myös muista, erikseen sovittavista asioista.