Yli puolet suomalaisista antaisi valmistujaislahjaksi teknisen laitteen - vempainten toivotaan siivittävän menestykseen
Elisa Oyj, lehdistötiedote 30.5.2012
Yli puolet suomalaisista pitää teknistä laitetta kuten kännykkää tai kannettavaa tietokonetta hyvänä valmistujaislahjana, selviää Elisan TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta. Syykin selviää tutkimustuloksista: suomalaiset mieltävät teknisen osaamisen yleisesti tärkeäksi asiaksi nuorille. Eniten teknisten vempainten nähdään helpottavan opiskelua, mutta tekniset taidot koetaan tärkeäksi asiaksi myös työelämässä pärjäämisen kannalta.
Pelkästään nuorilta itseltään kysyttäessä suurin osa oli itsevarmoja teknologiataidoistaan: vain 9 % 15-30-vuotiaista pelkää, etteivät heidän teknologiataitonsa ole riittävät työelämän vaatimuksiin. Suurin osa 15-30-vuotiaista toteaa osaavansa käyttää teknisiä laitteita kuitenkin vanhempiaan paremmin.
Kevään juhlien kynnyksellä puolet suomalaista kokee teknisen laitteen yleisesti hyvänä valmistujaislahjana ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuneelle nuorelle. Tämän kevään lahjapöydillä nähtäneen siis paljon nykypäivän kovia paketteja - tai rahaa, jolla nuoret voivat itse ostaa näitä teknisiä laitteita niin halutessaan. Tutkimuksen mukaan 15-30-vuotiaiden mieluisin lahjatoive on selkeästi älypuhelin, jota toivoo 2/3 nuorista ja nuorista aikuisista. Nuorten omista toiveista poiketen valmistujaislaitelahjaksi ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuneelle läheiselle nuorelle annettaisiin yleisesti mieluiten kannettava tietokone. Uusista tuulista kertoo se, että lähes yhtä todennäköinen laitelahjavalinta on yleistymässä oleva tablet-laite.
Tabletit nousussa etenkin nuorten miesten keskuudessa
Miesten teknisestä edelläkävijyydestä kertovat sukupuolierot näkyvät näissäkin tutkimustuloksissa. Tablet-laite on ohittanut kannettavan tietokoneen suosion nimenomaan nuorten miesten lahjatoivelistoilla. Heistä puolet ottaisi lahjaksi tablet-laitteen, naisista vain reilu kolmannes.
- Vaikka naisten tekniset taidot ja mm. mobiilinetin käyttö ovat yleisesti kasvaneet, vahvistaa tutkimustulos edelleenkin sitä, että naiset eivät näe tekniikkaa yhtä tärkeäksi asiaksi itselleen miehiin verrattuna. Vaikka omiin taitoihin luotetaan, silti vain kolmannes naisista kertoo haluavansa pysyä mukana teknologian kehityksessä, kun nuorista miehistä 60 % tahtoo pysyä tiiviisti mukana teknologian uusissa tuulissa, kertoo TNS Gallup Digitalin tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen.
- Monet mobiilipalvelut ovat tähän asti painottuneet enemmän miehisiin kiinnostusalueisiin, mutta naisten kiinnostus mobiilipalveluja kohtaan tulee varmasti lisääntymään palvelujen kehittyessä enemmän naisten intressialueille, Reeta Sutinen TNS:ltä jatkaa.
Valtakunnallisesti tarkasteltuna kolmasosa nuorisosta keksisi oman käyttötarkoituksensa lahjana saadulle pöytäkoneelle. Erilliset e-kirjojen lukulaitteet tai MP3-soittimet eivät ole tutkimuksen mukaan erityisen kovassa huudossa lahjan ostajien eikä saajien keskuudessa. Sähköisten kirjojen lukeminen sinällään kiinnostaisi yli neljäsosaa tutkimukseen vastanneista.
- Syynä lukulaitteiden ja MP3-soittimien laimeaan suosioon on todennäköisesti älypuhelinten kehittyneet musiikinkuunteluominaisuudet sekä mahdollisuus lukea e-kirjoja tablet-laitteella. Ilmiötä selittää myös se, että paikkariippumattomuus, yhteys nettiin ja etähallinta ovat ominaisuuksia, joita melkein miltä tahansa tekniseltä laitteelta tänä päivänä toivotaan, Pasi Vanninen Elisalta kommentoi.
Keskeisiä tutkimustuloksia:
Näitä halutaan lahjaksi
– Älypuhelin toivelistan ykkösenä: 64 % suomalaisnuorista haluaisi paketista putkahtavan juuri älypuhelimen.
– Nuoret miehet edellä tablet-laitehuumassa: Tablet-laite (55 %) on nuorten miesten toivelistoilla kannettavaa tietokonetta suositumpi (46 %). Naisista yhä 58 % toivoo kannettavaa ja vain 38 % tablet-laitetta.
Suomalaiset: teknologia siivittää menestykseen
– Ura urkenee tekniikan avulla: 62 % suomalaisista on sitä mieltä, että teknisesti taitavilla nuorilla on paremmat mahdollisuudet saada hyvä työpaikka.
– Laadulla älliä: 72 % suomalaisista ajattelee, että laadukkaat tekniset laitteet tekevät opiskelusta helpompaa.
Nuorten tekninen elämä ja sukupuolierot:
– Vimpan päälle: miehistä 59 % tahtoo pysyä tiiviisti mukana teknologian uusissa tuulissa, naisista vain 33 %. Sama suhdeluku toistuu, kun 40 % nuorista miehistä ja vain 19 % naisista haluaa, että heillä on kotona käytössä viimeisimmät tekniset laitteet.
– Laiteapurit: 58 % nuorista miehistä kertoo käyttävänsä teknisiä laitteita yhä enemmän apunaan, naisista samaa sanoo 35 %.
– Itsevarmat nuoret: vain 9 % on huolissaan siitä, etteivät omat tekniset taidot riitäkään työelämän vaatimuksiin
*) TNS Gallupin 27.4.-14.5.2012 välisenä aikana toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1047 15-64-vuotiasta miestä ja naista alueellisen väestörakenteen mukaan. Erillinen alueellinen aineisto oli noin 200 vastaajaa/alue.
Lisätietoja:
Pasi Vanninen, myynti- ja markkinointijohtaja, Elisa Oyj, p. 045 6700 474, etunimi.sukunimi@elisa.fi
Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopeimman 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi