Elisalla tutkitusti Suomen paras 3G-verkko
Lehdistötiedote 13.2.2008
Tuoreen kuuluvuusselvityksen mukaan Elisalla on Suomen paras 3G-verkko. Riippumaton tutkimus osoittaa Elisan olevan 3G-operaattoreista johtavassa asemassa sekä kuuluvuuden laajuudessa että laadussa mitattuna. Tämä pätee niin puhe- kuin datapalveluihinkin.
Tammi-helmikuun 2008 aikana toteutetun kuuluvuusselvityksen tavoitteena oli määrittää eri operaattoreiden 3G-kuuluvuuden alueellinen kattavuus sekä kuuluvuuden laatu eli kentänvoimakkuuden signaalitaso. Elisa saavutti molemmissa mitattavissa tekijöissä parhaat tulokset.
- Selvityksen tulokset kertovat määrätietoisesta työstämme verkon kehittämiseksi. Elisa on investoinut ja investoi edelleen vuosittain useita kymmeniä miljoonia 3G-verkon laajennukseen sekä nopeuksien ja kapasiteetin kasvattamiseen. Esimerkiksi viime vuonna rakensimme 1000 uutta tukiasemaa ja tänä vuonna selvästi enemmän, lisäksi päivitämme tukiasemien runkoyhteydet ethernet-yhteyksiin, kertoo Elisan tuotejohtaja Panu Lehti.
Elisan 3G-verkon palvelut ovat kesän aikana saatavilla jo yli 200 paikkakunnalla Suomessa. Tällä hetkellä noin 75 prosenttia suomalaisista on Elisan 3G-palveluiden piirissä ja miljoonan 3G-käyttäjän raja rikottiin jo viime vuoden lopussa.
- Elisan tavoitteena on, että 3G-palvelut kattavat lähivuosina koko Suomen. Nopea laajentuminen voidaan toteuttaa UMTS900-verkkoteknologialla. Elisa avasi maailman ensimmäisenä operaattorina UMTS900-verkon kaupalliseen käyttöön jo vuonna 2007 ja tänä vuonna rakennamme noin 300 UMTS900-tukiasemaa erityisesti haja-asutusalueille, Panu Lehti summaa.
Vuoden 2008 aikana Elisan 3G-verkon nopeus tulee edelleen moninkertaistumaan, jolloin mobiililaajakaista vastaa jo erittäin nopeaa kiinteää laajakaistaa.
- Aikataulullisesti tuomme kesään mennessä markkinoille 5Mbps nopeudet ja myöhemmin 10Mbps yhteydet, Panu Lehti kertoo.
Kuuluvuusselvityksen suorittanut European Communications Engineering (ECE Ltd) on riippumaton suomalainen asiantuntijayritys, jonka toimialueena on radioverkkojen suunnittelu-, koulutus- ja kehitystoiminta. Nyt tehty tutkimus on laajuudessaan ensimmäinen 3G-verkkojen kuuluvuudesta tehty puolueeton tutkimus Suomessa, jonka tulokset on julkistettu. Tutkimuksessa selvitettiin kuuluvuus 52 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Mukana olivat kaikki suurimmat kaupungit. Lisätietoja tutkimuksesta oheisessa pdf-liitteessä
Kuuluvuusselvitys, tiivistelmä
Lisätietoja:
Elisa Oyj, tuotejohtaja Panu Lehti, puh. 045 670 0323, etunimi.sukunimi@elisa.fi
Lisätietoja Elisa-verkon kuuluvuudesta ja 3G-paikkakunnista osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus
Lisätietoja Elisan 3G-palvelupaketeista osoitteessa www.elisa.fi/paketti
---
LISÄTIETOA ELISAN 3G-VERKOSTA
Elisa on matkaviestinnän edelläkävijä Suomessa. Maailman ensimmäinen GSM-puhelu ja ensimmäinen kaupallisen GSM-palvelun avaus tehtiin vuonna 1991 Elisan silloisen tytäryhtiön Radiolinjan toimesta. Myös maailman ensimmäinen GSM-datapuhelu tehtiin vuonna 1993 Radiolinjan toimesta. Tänään Elisalla on Suomen kattavin 3G-verkko. 3G:llä tarkoitetaan kolmannen sukupolven matkaviestintää, joka käyttää tiedonsiirtoon UMTS-verkkoa (Universal Mobile Telecommunications System).
Elisa on kehittänyt määrätietoisesti matkaviestinverkkoaan. Vuonna 2005 Elisa otti ensimmäisenä Pohjoismaissa käyttöönsä HSDPA-tekniikan (High Speed Downlink Packet Access), joka tukee HSPA-teknologiaa maksimissaan 2 Mbit/s –nopeudella verkosta päätelaitteeseen. Elokuussa 2007 Elisa otti jälleen ensimmäisenä Pohjoismaissa käyttöön 3G-verkossaan HSUPA-verkkoteknologian (High Speed Uplink Packet Access), joka nostaa datanopeuden päätelaitteesta verkkoon yli kolminkertaiseksi (max. 1,4 Mbit/s) ja lyhentää verkon siirtoviiveitä.
Marraskuussa 2007 Elisa teki tietoliikenteen historiaa ja avasi ensimmäisenä maailmassa kaupalliseen käyttöön UMTS900-verkon Siuntiossa ja Pertunmaalla. UMTS900 on uusi, perinteisiä 3G-taajuuksia matalammalla 900MHz:n taajuudella toimiva 3G/HSPA-matkapuhelinteknologia. Valtioneuvosto hyväksyi UMTS900-käytön Suomessa jo 31.5.2006 ja päätöstä sovellettiin viimeisimmässä Viestintäviraston 900-taajuuspäätöksessä 31.10.2007.
UMTS900-teknologia on kustannustehokas tapa tuoda langaton laajakaista haja-asutusalueille. UMTS900-verkkojen rakennuskustannukset ovat parhaimmillaan vain kolmasosan nykyisiä 3G-taajuuksia hyödyntävien verkkojen rakennuskustannuksista. UMTS900 laajentaa nykyisten 3G-palveluiden peiton huomattavasti nykyistä laajemmalle alueelle ja tulevina vuosina koko Suomen kattavaksi. Näin haja-asutusalueella asuva loppukäyttäjä ei joudu maksamaan kalliimpia matkapuhelu- ja palveluhintoja. Nyt käytössä olevat 3G-palvelut (sähköposti, internet, videopuhelut, mobiili-TV jne.) leviävät UMTS900:n myötä entistä laajemman käyttäjäkunnan ulottuville.
Elisan yhteistyökumppaneita UMTS900-tekniikan kehittämisessä ovat maailman suurin päätelaitevalmistaja Nokia sekä kaksi suurinta verkkolaitevalmistajaa Ericsson ja Nokia Siemens Networks. Pitkään jatkuneissa yhteistyöprojekteissa viimeistellyllä UMTS900-teknologialla on mahdollista saavuttaa 3G:n erinomainen palvelutaso nykyisen GSM-verkon peittoalueella hyödyntämällä samoja tukiasemapaikkoja sekä UMTS900- että GSM-verkoille.
Vuoden 2008 aikana Elisan nykyisten 3G- ja UMTS900-verkkojen nopeudet nousevat parhaimmillaan jo noin 10 Mbit/s:iin ja lähivuosina jopa 20 Mbit/s:iin. UMTS900-verkon kehityksen ja laajenemisen myötä mobiililaajakaistanopeudet nousevat haja-asutusalueilla lähivuosina monisatakertaisiksi nykyiseen verrattuna. Tämä mahdollistaa uusien mobiilipalveluiden kehittämisen ja käyttämisen koko Suomessa.
Suomessa mobiililaajakaistaa voi hyödyntää kaikilla 3G-matkapuhelimilla sekä vaihtoehtoisesti tietokoneeseen liitettävällä data-kortilla tai USB-modeemilla, joiden avulla internettiin pääsee helposti ja kaikkialla. UMTS900-alueilla palvelu vaatii UMTS900-tekniikkaa tukevan päätelaitteen. Tänä vuonna UMTS900-ominaisuus yleistyy puhelimissa ollen mukana useissa kymmenissä uusissa 3G-päätelaitteissa ja ensi vuonna UMTS900 tulee olemaan vakiona lähes jokaisessa uudessa 3G-puhelimessa. UMTS900- ja 3G-verkon ulkopuolella mobiililaajakaista siirtyy käyttämään Elisan GSM-verkkoa automaattisesti ilman lisämaksua.