ICT-yritysten yhteinen Digiduunit.fi -sivusto on julkaistu
ICT-yritysten yhteinen materiaalipankki, Digiduunit.fi, on julkaistu. Nyt avatulta sivustolta löytyy kattavasti tietoa ICT-alasta ja sen yrityksistä sekä kuvauksia alan monipuolisista työtehtävistä.
FiComin hallitus päätti vuoden 2011 alussa käynnistää maineprojektin, jonka tavoitteena on tietoliikenne- ja tietotekniikka-alan parantunut asiakastyytyväisyys ja parantunut maine. Työryhmä, joka pohti työnantajakuvaa, päätti tuottaa alan yrityksille materiaalipankin, josta löytyy tarpeellista ja selkeää tietoa ICT-alasta itsestään sekä alasta työnantajana. Tämän työn tuloksena syntynyt materialipankki on nyt avattu, ja se löytyy osoitteesta www.digiduunit.fi
Materiaalipankista löytyy kattavasti tietoa ICT-alasta ja sen yrityksistä sekä kuvauksia alan monipuolisista työtehtävistä, linkkejä ajan uutisiin, avoimiin työpaikkoihin ja opinahjoihin, käytännön työkaluja opintohjaajille, jotka esittelevät toimialaa opiskelijoille sekä leikkimielinen testi, jossa voi testata, miten itse soveltuu alalle. Testin tuloksen voi jakaa Facebookissa.