Elisa laajensi jälleen 3G-verkkoaan Pohjois-Savossa
Alueellinen lehdistötiedote 9.5.2012

Elisa on laajentanut edelleen 3G-verkkonsa kattavuutta Pohjois-Savossa. Huhtikuun aikana 3G-saatavuutta on lisätty Kuopion ja Iisalmen alueilla.

Mobiililaajakaistan käyttö Suomessa yleistyy edelleen vauhdilla. Älypuhelimia myös käytetään entistä enemmän hyötyyn ja huviin, sillä niiden keskimääräinen datakäyttö kuukaudessa lähenee jo gigatavun rajaa. Aktiivisessa datakäytössä mobiiliverkon ominaisuuksien merkitys korostuu.

- Verkon kattavuus ja tiedonsiirtonopeudet ovat niitä ominaisuuksia, joita asiakkaat arvostavat kun he surffaavat netissä, katsovat videoita tai lataavat musiikkia. Siksi panostamme jatkuvasti Suomen kattavimpaan 3G-verkkoomme sekä laajentamalla saatavuutta että parantamalla kuuluvuutta, kertoo Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen.

- Huhtikuun aikana Elisan 3G-verkon saatavuutta on lisätty Kuopiossa Haapaniemen kaupunginosassa ja Savilahden, Neulalahden ja Technopoliksen alueella. Iisalmessa 3G-yhteydet ovat parantuneet Pihlajaharjun kapunginosan eteläpuolella, Punkkinen jatkaa.

Elisa investoi vuosittain merkittävän osan liikevaihdostaan valtakunnallisen verkkonsa kehittämiseen. Sen ansiosta Elisan ja Saunalahden asiakkaille voidaan tarjota kattavat ja nopeat palvelut kaikkialla Suomessa.

Lisätietoja
www.elisa.fi/kuuluvuus
www.vertaaverkkoja.fi

Lisätietoja:
Elisa Oyj, Ari Punkkinen, Itä-Suomen aluejohtaja, puh. 050 404 2204, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopeimman 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi