Ura Elisassa
Kehityksen ja kasvun mahdollisuus osaavalle henkilöstölle
Useimmille monipuoliset oppimis- ja kasvumahdollisuudet ovat yksi tärkeimmistä työnantajaan liittyvistä odotuksista - Elisassa haluamme tarjota mielenkiintoisia haasteita ja tehtäviä sekä työympäristön, joka mahdollistaa henkilökohtaisen kehittymisen ja oman ammattitaidon laajentamisen. Lähtökohtana on oman ammattitaidon kehittäminen työssä oppimalla.
Uusille elisalaisille tarjoamme kattavan perehdytyksen sekä Elisaan että uuden työtehtävän edellyttämiin osaamisiin ja taitoihin. Perehdytys tapahtuu Elisan yleisen toimintamallin mukaisesti ja perehdytyksestä vastaa uusi esimies yhdessä muiden nimettyjen perehdyttäjien kanssa. Ennen perehdytysjakson päättymistä esimies ja uusi työntekijä arvioivat kahdenkeskisessä keskustelussaan perehdytyksen onnistumista ja sopivat tulevista tavoitteista ja jatkosuunnitelmista.
Haluamme Elisassa olla esimerkillinen sisäisessä liikkuvuudessa ja siten tarjoamme mahdollisuuksia laajentaa henkilökohtaista osaamista osallistumalla aktiiviseen tehtäväkiertoon. Tehtäväkiertoa edistääksemme etsimme tehtäviin osaajia talon sisältä ja teemme tehtäväkierron mahdollisimman helpoksi ja läpinäkyväksi.
Jokainen elisalainen osallistuu tavoite- ja kehityskeskusteluihin kaksi kertaa vuodessa. TAKE -keskustelu on pohja omalle kehittymiselle sekä keskeinen osa Elisan johtamisjärjestelmää. Keskusteluiden avulla strategia ja tavoitteet välittyvät ja konkretisoituvat koko henkilöstölle.
Haluamme Elisassa vastata nopeaasti muuttuviin ja kehittyviin markkinoihin, jossa uuden oppiminen on yritykselle menestymisen ehto. Siksi Elisa järjestää säännöllisesti sisäisiä valmennusohjelmia niin Elisa- kuin liiketoimintayksikkö-tasoisesti. Elisassa on omia, säännöllisesti toistuvia koulutusohjelmia, joiden avulla ylläpidetään ja kehitetään henkilöstön perusosaamista. Omien koulutusten ja yhteistyökumppanien avoimen tarjonnan lisäksi Elisa tukee työntekijöiden omaehtoista opiskelua. Omaehtoisen opiskelun tuen piirissä on jatkuvasti kymmeniä elisalaisia.
Elisa opiskelijoille - tutustu työympäristöön, jossa ideoitasi kuunnellaan
Tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuden tutustua Elisaan ja tulevaisuuden alaan opinnäyte- ja harjoitustöiden sekä työharjoittelupaikkojen muodossa. Arvokas käytännön kokemus, haasteelliset työtehtävät ja mahdollisuus työskennellä kokeneiden kollegojen kanssa takaavat onnistumisen elämyksen niin opiskelijalle kuin Elisallekin työnantajana - parhaassa tapauksessa se avaa uusia ovia Elisassa tulevaisuutta varten. Kesätyön ja työharjoittelun suorittaminen tapahtuu aina asiantuntevassa ja työnläheisessä ohjauksessa. Harjoittelujaksojen ja työsuhteiden pituudet vaihtelevat yleensä muutamasta kuukaudesta vuoteen.
Harjoitustyön tekeminen Elisassa on tehokas tapa tutustua yritykseemme ja toimialaan jo opiskeluaikana. Mikäli opinnäytetyösi aihe tuntuu mielestäsi uudelta, innovatiiviselta ja meille arvokkaalta sekä ennenkaikkea itsellesi mielenkiintoiselta, ole yhteydessä rekrytointiimme ja kerro meille ideasi. Opinnäytetöiden tekeminen Elisassa riippuu aina tarpeestamme, joten valitettavasti emme voi tarjota kaikille opinnäytetyömahdollisuutta.
Ilmoitamme avoimista harjoittelupaikoista sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta. Voit halutessasi esittää kiinnostuksesi lopputyön tekoon tai työharjoitteluun lähettämällä sähköpostia Elisan rekrytointiin.
Haluamme yrityksenä kehittyä ja parantaa osaamistamme tekemällä yhteistyötä eri oppilaitosten ja tiedeyhteisöjen kanssa. Yhteistyö tapahtuu erilaisten tutkimusten, koulutusten, työharjoittelujen, opinnäytetöiden, projektien sekä yritysvierailujen muodossa.