Ajankohtaista
"Voiko yritystä nykyään ollakaan ilman kotisivuja?"
Elisa ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät tekevät monipuolista yhteistyötä, johon kuuluu uutuutena muun muassa yrittäjille järjestettäviä koulutustilaisuuksia www-työkalujen käytöstä. Yhteistyön hyvistä kokemuksista kertoo aluejärjestön toimitusjohtaja Minna Sillanpää.

– Meillä on monipuolista yhteistyötä, jonka yhtenä osana on yrittäjien tietoisuuden lisääminen moderneista www-työkaluista, jotka ovat helposti heidän hyödynnettävissään. Aloitimme viime vuonna Elisan kanssa koulutustilaisuudet ja roadshow-kiertueet, joiden kautta yrittäjille jaetaan arvokasta informaatiota ja käytännön oppia esimerkiksi Elisa Markkina-avaimen käytöstä. Lisäksi yrityksemme pystyvät hankkimaan Elisan palveluita jäsenetuhinnoilla, Sillanpää kertoo.
– Aiemmat kiertueet on järjestetty erilaisten teemojen, kuten sähköisen maailman ympärillä. Lisäksi meillä on ollut päivän mittaisia koulutuksia esimerkiksi kotisivujen rakentamisesta. Seuraava roadshow on edessä maaliskuussa, jolloin järjestämme Elisan kanssa muun muassa Markkina-avaimeen liittyviä brunssitilaisuuksia viidellä paikkakunnalla.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenet ovat Sillanpään mukaan lähteneet tilaisuuksiin erittäin innokkaasti mukaan.
– Esimerkiksi kotisivujen ja verkkokaupan luontiin liittyvän koulutuksen paikat täyttyivät nopeasti, ja yrittäjät olivat koulutukseen hyvin tyytyväisiä. Aiheesta on myös toivottu jatkokoulutusta, ja tarkoituksemme onkin yhdessä Elisan kanssa kehittää yrittäjien osaamista edelleen.
Kotisivut helposti saatavilla
Muun muassa koulutusten ansiosta jäsenyrittäjät ovat ottaneet Markkina-avaimen työkaluja yhä enemmän käyttöönsä. Sillanpään mielestä verkon mahdollisuuksien hyödyntäminen onkin elintärkeää nykypäivän yrittäjille.
– Kyllä se on ehdottomasti tätä päivää ja erittäin tärkeä osa yrittäjien toimintaa. Paitsi tietysti kotisivut, myös esimerkiksi hakukoneoptimointi, ja nämä pitää pystyä linkittämään yhteen. Kun asiaa miettii, niin voiko yritystä nykyään ollakaan ilman kotisivuja?
Tästä huolimatta lukuisilla yrityksillä ei edelleenkään ole kotisivuja. Sillanpää uskoo yhdeksi syyksi investointien pelon.
– Monen kohdalla asia johtuu varmaankin siitä, että investointia vältellään, koska sitä pelätään liian kalliiksi. Todellisuudessa nykyään on kuitenkin olemassa niin kehittyneitä välineitä, että verkkoprojektit pystytään toteuttamaan erittäin kustannustehokkaasti ja vaivattomasti, Sillanpää huomauttaa.
Jäsenyrityksiltä saatu palaute kertoo, että Elisan Markkina-avain ja järjestetyt koulutukset vastaavat hyvin yrittäjien tarpeisiin.
– Markkina-avain on nimenomaan pienemmille yrittäjille helppo ja kohtuuhintainen tapa toteuttaa kotisivut ja muut verkkopalvelut. Heidän tietoisuuttaan sen kaltaisten työvälineiden olemassaolosta täytyy kuitenkin yhä lisätä. Se on edelleen meidän keskeinen haasteemme, ja juuri siihen myös tulevalla roadshowlla tähdätään.
Ajan tasalla olevia palveluita
Elisan tiivis yhteistyö yrittäjäjärjestöjen kanssa antaa yhtiölle arvokasta informaatiota yrittäjien tarpeista. Tämän on huomannut myös Sillanpää.
– Elisan palveluissa on erityisen hyvää se, että niitä kehitetään koko ajan. Valikoimasta löytyy sekä pk-sektorille että mikroyrityksille toimivia työkaluja, jotka ovat aina ajan tasalla, hän summaa.
Tästä kertoo myös Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien viime keväänä teettämä järjestötutkimus: jäsenyrittäjät nostivat kyselyssä uusista jäseneduistaan tärkeimmäksi juuri Elisan palveluihin liittyvät edut.
Julkaistu 04.02.2011---
Ajankohtaista
Yrittäjä: Vapauta aikasi olennaiseen!
![]() |
Yrittäjän on tärkeää heti yrityksen ensi hetkistä alkaen keskittää voimavaransa yrityksen ydintoimintoihin ja asiakashankintaan. Liiketoimintaa tukevien välineiden ja asioiden hoitaminen on mahdollista ja järkevää jättää osaaville kumppaneille. Näin yrityksen menestymiselle luodaan parhaat lähtökohdat.
Yrittäjän toiminnan tärkeitä peruskiviä ovat uskottavuus asiakkaiden silmissä, jatkuva tavoitettavuus sekä keskeytymättömät kassavirrat. Oman yrityksen tukipalvelutarpeet olisi hyvä kartoittaa ja niihin liittyvät valinnat tehdä jo yritystoiminnan käynnistysvaiheessa. Aikaa, vaivaa ja rahaa säästyy, kun siirtää tukitoimien hoitamisen ammattilaisille ja keskittyy itse yrityksen ydintoimintaan.
- Sujuviin tukipalveluihin kannattaa panostaa, sillä yrityksen toiminta on niistä suoraan riippuvaista, sanoo Helsingin Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Timo Onnela.
Onnela tietää, mistä puhuu. YritysHelsinki neuvoo tuhansia yrittäjänalkuja vuosittain 13 neuvojan sekä sähköisen palvelun kautta. Neuvonta on maksutonta, luottamuksellista ja henkilökohtaista, ja sen pohjalta moni on ottanut ensi askeleensa yrittäjänä.
Vastaperustetun yrityksen selviytymisen kannalta tärkeintä on, että yritys saa liiketoimintansa hyvin käyntiin ja rahavirrat kulkemaan. Maksupäätepalveluiden ja laskutuksen on oltava heti toiminnan käynnistyessä kunnossa.
- Laskutus pitää pystyä hoitamaan kaikilla käytössä olevilla palveluilla. Rahaa on saatava yritykseen heti alusta alkaen, jotta liiketoiminta lähtee käyntiin, Onnela muistuttaa.
Yrittäjän uskottavuus pelissä
Elisalla on useita palveluja, jotka helpottavat yrittäjien arkea. Elisa auttaa yrittäjiä muun muassa tietoliikenteen hallitsemisessa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Sopivien puhelimien ja datayhteyksien lisäksi Elisa tarjoaa yrittäjälle kotisivutyökalun, yrityksen sähköpostin ylläpidon sekä verkkokaupan. Kotisivut ja sähköposti ovat paitsi tärkeitä työvälineitä, myös yrityksen uskottavuuden kannalta elintärkeitä.
- Asiallisen näköisillä sähköpostiosoitteilla on suuri merkitys yrityksen imagolle. Kotisivujen on myös oltava uskottavat osoitetta myöten, sillä ne ovat yritysten keskeinen markkinointikeino, Timo Onnela huomauttaa.
Yrittäjälle on tärkeää olla jatkuvasti puhelimen tavoitettavissa. Elisalla on useita ratkaisuja myös tavoitettavuuden tehostamiseen. Elisa Yrityspuhelin on yrittäjien ja yrityksien tarpeisiin räätälöity liittymä, jossa lankaliittymänumeroa pystyy käyttämään matkapuhelimesta käsin. Liittymän avulla yrittäjä voi soittaa ja vastaanottaa yrityksensä lankaliittymänumeron puheluita esimerkiksi työmatkoillaan tai mökiltä käsin. Näin tavoitettavuus säilyy katkeamattomana sijainnista riippumatta.
Oikein valituilla työkaluilla ja tukipalveluilla liiketoiminnan hoitaminen on huolettomampaa ja tehokkaampaa.
- Kun tukipalveluissa luottaa ammattilaisiin, ei laitteiden toimivuus muodostu ongelmaksi. Yrittäjän pitää olla tavoitettavissa ja työkalujen toimittava koko ajan. Jos tietokoneet tai yhteydet eivät toimi, liiketoiminta kärsii, toteaa Onnela.
Julkaistu 12.05.2010