Palvelukokonaisuudet yrityksille

Ajoneuvoseuranta kerää reaaliaikaista tietoa ajoneuvojen liikkeistä ja sijainnista sekä yhdistää tiedot kiinteisiin kohteisiin ja saapumisaikoihin.

Ajoneuvojen seurantapalvelu perustuu ajoneuvoon kiinteästi asennettavaan GPS-laitteeseen sekä Elisa Kenttä -palvelun verkkopalveluun. Näin tiedät missä mennään – missä ajoneuvot liikkuvat tai millä kalustolla ollaan liikenteessä. Seuranta tapahtuu kokonaan palveluna. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat GPS-laitteet, mobiiliyhteydet, seurantapalvelu ja raportointi. Seurantaa on mahdollista tehdä myös Suomen ulkopuolella Euroopassa ja esimerkiksi Venäjällä.

Saat enemmän irti kalustosta, kun sen käyttö tehostuu. Elisa Kenttä -palvelun avulla tuet kaluston käytön suunnittelua, pienennät polttoaineen kulutusta ja vähennät päästöjä. Parannat myös asiakaspalvelua, kun tiedät paremmin, missä kalusto kulkee, missä on lähin ajoneuvo ja kuka on kuljettaja.

Palvelun ominaisuudet 

  • Selainpohjaisen käyttöliittymän ansiosta palvelu on käytettävissä mistä tahansa.
  • Reaaliaikainen tilannekuva antaa valvomotasoisen näkymän kentällä olevaan kalustoon ja henkilöstöön.
  • Sähköinen ajopäiväkirja vapauttaa niin yrityksesi kuin henkilöstösikin paperisista ajopäiväkirjoista, raporttien täyttämisestä ja mielenrauhan verotuksen suhteen.
  • Kattavan raportoinnin avulla koko kaluston mittarit on seurattavissa helposti ja monipuolisesti.
  • Automaattisten saapumis- ja lähtemisilmoitusten ansiosta näet aina milloin auto on lähtenyt tai milloin asiakkaan luokse on saavuttu.
  • Ajettujen reittien virtuaalinen toisto jälkikäteen mahdollistaa tarkemman seurannan jälkikäteen. Näet kartalla metri metriltä miten auto on ajanut, millä nopeudella ja minkälaisessa käytössä auto on ollut.
  • Polttoaine-, kilometri- ja CO2-seuranta antaa helposti seurattavat mittarit taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden seurantaan.

Verkkopalvelun tekniset tiedot

  • Tietoturva: HTTPS, SSL-salattu
  • Tuetut selaimet: Microsoft Internet Explorer 7+, Mozilla Firefox 4+ ja Apple Safari 4+
  • Selainvaatimukset: Adobe Flash -tuki
  • Karttapohja: Maanmittauslaitos
  • Tietojen säilytys: Elisan palvelimilla Suomessa. Kahdennettu ja varmistettu ympäristö. Tiedon käsittelyssä käytetään vain suomalaisia palveluita.
  • Palvelun toteutus, ylläpito ja omistajuus: Elisa Oyj

Paikantimen tekniset tiedot

  • Painikkeet: 3 LED-valaistua painiketta kuljettajalle
  • Laitteen korkeus: 30 mm
  • Leveys: 100 mm
  • Syvyys: 62 mm
  • Paino: 130 grammaa
  • Kotelointi: Korkealujuuksista muovia (kysy IP65-kotelointia)
  • Käyttöolosuhteet: -30 ºC … +65 ºC (95% maksimi kosteusprosentti)
  • Varastointiolosuhteet: -40 ºC … +70 ºC (95% maksimi kosteusprosentti)
  • Sisäinen akku: 380 mAh/1100mAh (kiinteästi asennettava/langaton laite)
  • Jännitteen syöttö (kiinteästi asennettava): 8 - 30 volttia (nimellinen +12V 60mA)
  • Jännitteen syöttö (langaton): 5V, USB tai tupakansytytin
  • GPRS: Quad-Band GPRS multislot Class 12
  • GPS: Atheros Communications
  • GPS tarkkuus: 1,0m (CEP50)
  • Kylmäkäynnistysaika: 36 sekuntia
  • Sertifiointi: CE 2004/108/EC (EMC direktiivi)

Yleiset vaatimukset

  • Asiakkaalla on oltava internet-yhteys palvelun käyttöä varten
  • Paikantimelle on oltava soveltuva paikka asiakkaan ajoneuvossa. Paikantimella on oltava esteetön näkyvyys taivaalle GPS-satelliitti vastaanottoa varten. Vastaanottoa häiritseviä tekijöitä ovat mm. lämmitettävät tai UV-suojatut tuulilasit, metallirakenteet, nesteet ja lähellä olevat toiset aktiiviset GPS-laitteet.
  • Asiakkaan ajoneuvon sähkönsyötössä on oltava mahdollisuus paikantimen käyttöjännitteen ottamiselle, mikäli käytetään kiinteästi asennettavaa paikanninta.

 

"25 rekkaa tekee tuloksen – tai sitten ei."
– Rekkafirman pomo
> Lue lisää

"Meidän kuljetusliikkeellä on usein 25 rekkaa samaan aikaan liikenteessä. Kun paperitehtailta lähtevien kuljetusten on oltava täsmälleen oikeaan aikaan satamassa, niin tämä bisnes ei kerta kaikkiaan kestä tunarointia kaluston ja kuljetusten hallinnassa. Pyörien pitää pyöriä ja autojen olla tuotannossa mieluiten kellon ympäri. Kolme, neljä huonosti tuotannossa olevaa autoa voi syödä koko firman tuloksen. Siinä sitä sitten ihmetellään. On siis tiedettävä, missä rekat ja miehet menevät."

"Vaivatonta laadunvarmistusta – tien päällä."
– Kylmäkuljetusliikkeen aluevastaava
> Lue lisää

Yrityksemme huolehtii useamman suuren asiakkaan kylmäkuljetuksista. Työllistämme kymmeniä kuljettajia ja omistamme lukuisan määrän erikokoista kuljetuskalustoa kuorma-autoista täysperävaunuihin. Sekä viranomainen että asiakkaamme vaatii moitteetonta kylmäketjun varmistusta niin varastoinnissa kuin kuljetusten aikanakin. Olosuhdeseurantapalvelun avulla voimme varmistaa oman osuutemme kylmäketjusta riippumatta siitä minkä ikäistä tai merkkistä kalustoa käytämme. Koska seurantalaitteet ovat langattomia, sujuu päivittäinen toiminta kuten ennenkin ilman lisävaivaa. Poikkeamista tulee automaattinen hälytys sekä kuljettajalle että toimistolle. Lisäksi näemme palvelusta välittömästi missä kalustomme liikkuu tällä hetkellä. Joillekin asiakkaille olemme jopa antaneet oman näkymän reaaliaikaiseen kylmäketjumonitoriin, josta he voivat tarpeen tullen tarkistaa tilanteen suoraan selaimen kautta.